Miltä näyttää venyvä ihminen?

Jos seuraat minua somessa, olet ehkä törmännyt kuviin joissa pompin kallion harjanteella spagaattihyppyjä tai seison yhdellä jalalla pidellen toista jalkaa käsissäni. Usein ihmiset olettavat, että olen luonnostani venyvä ihminen, koska pystyn moiseen. Kerron pienen salaisuuden, en ole luonnostani erityisen venyvä. Mitä edes on luonnostaan venyvä? Minä nimittäin en ole eläessäni tavannut ihmistä jonka ei olisi tarvinnut venytellä säilyttääkseen liikkuvuustasonsa. Olen tavannut ihmisiä, joille liikkuuus tulee helpommin. Heidän lihaksensa ja jänteensä ovat elastisia, kuin kuminauhaa. Heidän ei tarvitse huolehtia revähdyksistä, mutta heidänkin tulee venytellä ollakseen venyviä sillä tavalla kuin ihmiset usein venyvyyden mieltävät.

Kuva: Istvàn Munkàcsi

Jos määrittelemme venyvyyden yksinkertaisesti, mitä se on? Onko venyvä ihminen sellainen joka pääsee ilman lämmittelyä spagaatiin tai osaa nostaa jalan korvan viereen? Täytyykö saada jalka niskan taakse tai ylettyä koskemaan omia varpaitaan jalat suorina?

Valmentaessani pitkään voimistelua kaiken ikäisille liikkujille niin harrastus kuin kilpailu mielessä, olen törmännyt ajatukseen siitä, että jokainen voi olla venyvä. Venyvyys ei ole absoluuttinen määre. Tarkoitan, että ei ole olemassa tiettyä arvoa joka kertoisi kuka on venyvä ja kuka ei. Tämä johtuu siitä, että meillä on paljon rakenteellisia eroja. Jos olet lukenut edellisen blogi postaukseni, saatat ehkä muistaa mitä kerroin luista. Nehän eivät taivu. Niinpä meidän kovat rakenteemme ja nivelten kulmat määrittävät myös sen kuinka me voimme venyä. Toisella voi olla tiiviimmät nivelvälit tai ehkä polven nivelen asento eroaa hieman naapurin jalasta. Samalla tavalla jänteiden ja lihasten elastisuudessa voi olla perinnöllisiä eroja. Olen valmentanut kankeita ihmisiä. Ja tarkoitan TODELLA kankeitakin. Ja silti jokaisen liikkujan kanssa olemme päässeet etenemään liikkuvuusharjoittelussa. Minulla on ollut kankeita voimistelijoita, joiden nilkat eivät ole ojentuneet tai polvet suoristuneet, ja silti lopulta hekin ovat taipuneet spagaatiin. En sano, että jokainen voi saada spagaatin pohjaan tai jalan niskan taakse, mutta sanon että jokaineen voi edetä matkalla kohti tuota venyvyystavoitetta. Osalla liikkuvuuden puutteet johtuvat selkeästi lihasten jäykkyydestä, kun taas toisilla syynä voikin olla jänteiden lyhyys. Niin lihas, kuin jännekin voi lyhentyä. Onneksi niitä voidaan myös pidentää oikeanlaisella liikkuvuusharjoittelulla.

Mikä sitten on tervettä venyvyyttä ja mikä menee yli? Olen puhunut paljon voimistelusta, sillä liikkuvuusharjoittelu on suuressa roolissa tässä lajissa. Voimistelussa onkin useita eri alalajeja kuten rytminen voimistelu tai telinevoimistelu. Näitä kahta olen itse harrastanut ja telinevoimistelua olen valmentanutkin pitkään. Tietyissä voimistelun lajeissa liikkuvuus on viety vieläkin pidemmälle ylivenytyksiin. Spagaatit venytetään ns. yli ja silta tarkoittaa sitä, että pää osuu omaan takapuoleen. Tätä näkee myös sirkuksessa ja tanssilajeissa. Voin yksinkertaistaa asiaa vielä toteamalla, että mitä esteettisemmästä lajista on kyse, sitä pidemmälle venytyksetkin on viety. Ymmärrän ja kunnioitan kaunista voimistelua ja esiintymistä, enkä tarkoita että se olisi jotenkin sairasta tai negatiivinen asia. Kuitenkin kun työskennellään ylitaivutusten kanssa, on huomioitava todella moni asia, jotta harjoittelu olisi turvallista. Liikkuvuuden ja voiman tulisi elää tietyssä harmoniassa ja tasapainossa toistensa kanssa. Jos ihminen on todella venyvä, nivelsiteet alkavat antaa periksi elleivät lihakset nivelten ympärillä ole tarpeeksi vahvat. Myös selkärangan terveyden kannalta tulee pohtia mikä on turvallista ja mikä ei. Kuvittele ihmisen luuranko ja taita se kahtia selästä. Nikamien väliset välilevyt joutuvat todella suuren puristuksen väliin ja voivat vaurioitua. Selän ei kuulu taipua sellaiseen asentoon luonnostaan ja väärin tehtynä tällaiset liikkuvuusharjoitteet voivat olla kohtalokkaita rangalle. Myös selän vahvistaminen ja huoltaminen on erittäin tärkeää tällaisten esteettisten lajien kanssa työskennellessä. Aivan liian moni urheilija ja esiintyjä joutuu lopettamaan jo nuorena uransa selkävaivojen vuoksi.

Kuva: Petra Pirhonen

Ehdotan, että esteettisetkin lajit ja niiden vaatimat liikkuvuusharjoitteet voidaan tehdä turvallisesti. On tärkeää huolehtia juuri tuosta mainitsemastani voiman ja liikkuvuuden tasapainosta ja on hallittava venytys aktiivisesti sen sijaan että venytettäisiin lihasta vain levossa. Venyvyys tukee voiman harjoittamista ja mahdollistaa tarvittaviin asentoihin pääsemisen, mutta samalla tavalla voima tukee liikkuvuutta ja tukee lihaksia venytettäessä. Tasapaino on avain terveeseen liikkuvuusharjoitteluun.

Venyvä ihminen on sellainen, joka venyttelee aktiivisesti viikoittain. Sellainen, jonka liikeradat eivät ole vajaat liikkuvuuden puutteen vuoksi. Koen, että ihminen on venyvä, kun saa polvet sekä käsivarret suoriksi ja kykenee istumaan jalat suorana selkä seinässä. Tässä on muutamia esimerkkejä siitä mitä venyvä ihminen voi olla. Meidän ei tarvitse venyä spagaatiin, koska se ei välttämättä tee meidän elämästämme sen parempaa. Mutta meidän tulee kyetä suoristaamaan polvi, sillä silloin kävelyn askellus on sulavaa ja vaivatonta. Voimme leikkiä ja pelata vaikeammilla liikkuvuusharjoitteilla ja tehdä siitä taidetta, mutta terveyden kannalta katsoen meidän tarvitsee kyetä laajoihin liikeratoihin arkiliikunnassa. Näin pidämme lihakset vetreinä ja mahdollistamme liikkumisen pitkälle aikavälille.

Minä aloitin venyttelyn vasta ollessani noin 14-vuotias. Olinhan tietysti venytellyt joskus ennen tätäkin, mutta en aktiivisesti. En ymmärtänyt venyttelystä yhtään mitään. Kun voimistelun valmennus alkoi kehittyä totisemmaksi vapaa-ajan vietteeksi, minä myös itse venyttelin enemmän. Huomasin, että tietyt voimisteluliikkeet vaativat venyvyyttä asentoihin pääsemiseksi. Käsilläseisontaan oli huomattavasti helpompaa potkaista, kun jalka nousi korkeammalle. Ensimmäisen spagaattini sain pohjaan vasta vuonna 2014 ollessani 16-vuotias. Eli olin venytellyt aktiivisemmin kaksi vuotta, ennen ensimmäisen tavoitteeni saavuttamista. Toki venyttelytahti oli ehkä lähempänä kerran tai kahdesti viikossa venyttelyä. Tätä nykyä venyttelen oikeastaan joka päivä. Minulla on nimittäin sääntö, joka on niin pyhä että siitä jos jostain ei ikinä poiketa: jos treenaat voimaa tai lajiliikkeitä, pitää myös venytellä. Sama pätee juoksuun, pilatekseen ja aivan kaikkeen harjoitteluun. Lajista ja harjoittelusta riippumatta, aina pitää venytellä lopuksi. Se kuuluu osana harjoitusta mukaan treenisuunnitelmaan AINA. Siitä milloin venyttely tehdään voidaan kyllä neuvotella. Jos voimistelen, venyttelen jo alkulämmittelyssä. Jos taas teen pilatesta, teen venyttelyt lopuksi. Tämä linjaus johtuu siitä, että pilateksen harjoittelu on matalatempoista ja kestävyysvoimaa, jolloin en koe vaaraa revähdyttää lihaksia treenatessa. Voimistelussa taas tehdään paljon räjähtäviä toistoja, jolloin on parempi availla paikat ennen itse lajiharjoitusta turvallisuumielessä.

Kyllä, olen kaiketi nykyään venyvä ihminen. Olen tästä melko ylpeä, teenhän sen eteen joka päivä töitä. Joinain päivinä venyttelyt ovat lyhyemmät, noin 10 minuutin mittaiset. Tämä on enemmän ylläpitävää, kuin harjoittavaa. Toisinaan, kun minulla on enemmän aikaa, teen pidemmät 30 minuutin pituiset syvät venytykset. Minun polkuni tähän pisteeseen on vienyt yhdeksän vuotta. Yhdeksän. Se on aika pitkä aika. Olen tässä ajassa saavuttanut tietyn perusliikkuvuuden tason, jonka alle en usko aivan heti tippuvani. En huomaa eroa venytellessä vaikka olisin kolme päivää venyttelemättä. Vielä viikkojenkin jälkeen spagaatit valuvat maahan saakka. Kuitenkin huomaan eron arjessani, jos en venyttele. Koen olevani energisempi, kun lihakset ovat vetreät ja olen valmiina mihin vain. Myös selän huoltavat venytykset ovat korvaamaton osa arkeani. Niiden kohdalla huomaan kyllä, jos venyttelystä on ollut taukoa.

Vaikka ihminen venyykin yhteen suuntaan hyvin se ei tarkoita, että hänellä ei olisi mikään lihas jumissa. Esimerkiksi minun omia haasteitani ovat pohkeiden ja etureisien kireys. Ja koska keho on kokonaisuus, pohkeiden kireys aiheuttaa minulle haasteita kyykätä syvään. Esimerkiksi yhden jalan poistoolikyykky ei ole ikinä eläessäni onnistunut minulta. Luulin kauan, että minulla oli heikot reidet, mutta on käynyt ilmi että kyse onkin akilesjänteeni liikkuvuudesta. En pääse sellaiseen asentoon, että saisin reidet aktivoitua. Kantapääni nousee ilmaan, kun yritän tehdä pistoolikyykyn. Ja tämä on ollut aina näin omalla kohdallani. Kaikilla on oma akileen kantapää, minun kohdallani se on kirjaimellisesti ongelma. Jokaisen tulee löytää ja huomioida omat puutteensa liikkuvuudessa juuri siksi, että niitä voi pyrkiä parantamaan. Pystynkö ikinä tekemään hyvää pistoolikyykkyä? Tämä jää nähtäväksi. Kuitenkin pyrkimys on aina parantaa tilannetta omilla toimilla, tässä tilanteessa aktiivisella liikkuvuusharjoittelulla. Näin voidaan ehkäistä tilanteen paheneminen ja mahdollistan kiputilojen syntyminen. Myös nivelten virheasentoja syntyy herkästi, jos joku lihas on erittäin kireä pitkään. Suosittelen siis aloittamaan venyttelyn harjoittelemisen juuri tänään.

Lilian