Haaste 2021
Uusi vuosi on täällä ja on aika kääntää sivua. Haaste 2021 haastaa sinut ottamaan venyttelyn osaksi arkeasi vuonna 2021. Haaste alkaa tänään 1.1.2021, mutta sen voi suorittaa milloin tahansa myös jälkikäteen.

Haasteen suorittamiseen tarvitset Venyttely Vahdin, jonka voit ladata ohjelmat osiosta sivultani. Venyttely Vahti on PDF tiedosto, jonka voit tulostaa jääkaapin oveen muistuttamaan omista tavoitteistasi. Voit myös vaihtoehtoisesti ladata Venyttely Vahdin puhelimellesi tai tabletillesi. Vahti helpottaa venyttelyn istuttamista omaan arkeen ja voit hyödyntää Vahtia myös tavoitteiden asettamiseen. Teet yhdenlaisen merkinnän Venyttely Vahdissa niihin päiviin, kun suunnittelet venytteleväsi ja toisenlaisen merkinnän suoritettuihin venyttelyihin. Näin voit valmiiksi merkitä kalenteriin treffit venyttelyn kanssa niille päiville, jotka parhaiten sopivat juuri sinun aikatauluusi. On helpompi pitää kiinni sovitusta aikataulusta, kuin yrittää muistaa venytellä joka päivä. Onkin tärkeää aloittaa kevyesti oma venyttely polku, ettei puraise liika suurta palaa kerralla. Pohdi monenako päivänä haluat venytellä ensimäisellä viikolla ja viikon jälkeen näet pysyitkö tavoitteessasi. Voit lisätä ja vähentää tavoite päiviä oman makusi mukaan haasteen edetessä.
Venyttely Vahdin lisäksi voit hyödyntää haasteen suorittamiseen ohjelmat sivun muita ladattavia materiaaleja. Aamuvenyttelyt on noin kymmenen minuutin mittainen lyhyempi ohjelma, joka toimii erityisen hyvin aamukankeuden poistajana. Aamuvenyttelyt on suuniteltu koukistavien lihasten venyttämiseen, sillä nukumme usein pienessä kippurassa tai muuten huonossa asennossa. Tätä ohjelmaa voi tietysti hyödyntää muuhunkin aikaan päivästä. Ilmaisiin ohjelmiin kuuluu myös Kokovartalo venytys, joka kestää noin 20 minuuttia ja on tarkoitettu kehonhuollon tueksi. Pidemmät venytykset auttavat pidentämään lihaksen fyysistä pituutta ja avaamaan vartaloa purkaen kireyksien aiheuttamia kiputiloja pidemmällä aikavälillä harjoitettuna. Tätä koko keholle suunniteltua perusvenytysten ohjelmaa suosittelen kaikille, joilla lihaskireydet aiheuttavat kipua. Pitkät venytykset auttavat virheasentojen ehkäisyssä ja luontevan liikkeen tuottamisessa.
Kolmas tämän hetkisistä ladattavista tiedostoista on Spagaatti pohjaan -ohjelma, joka on suunniteltu tarkempaan venyttelyyn spagaattia varten. Ohjelma käy läpi erikseen spagaattiin vaikuttavien lihasten venyttämisen ja antaa ymmärrystä siihen, kuinka jokainen löytää oman spagaattinsa. Tämä ohjelma on noin 15 minuuttia pitkä ja tähtää nimenomaan jalkojen venyttelyyn.
Haaste kestää neljä viikkoa, mutta materiaaleja hyödyntämällä voit suorittaa haasteen useamman kerran tai jatkaa omaa venyttelyä haasteen jälkeenkin. Venyttely Vahti uudistuu kuukausittain, joten Vahtia voi hyödyntää aina uudestaan kuukauden vaihtuessa. Kirjallisten materiaalien lisäksi voit hyödyntää venyttelyvideoitani YouTubesta. Uusia videoita tulee satunnaisesti ja pysyt parhaiten kärryillä videoista tilaamalla YouTube kanavani.
Venyttely kannattaa aloittaa passiivisilla venytyksillä ja oman liikkuvuuden tason edetessä mukaan voidaan ottaa aktiivista ja dynaamista liikkuvuutta. Nämä harjoitteet yhdistävät venyttelyn voiman kanssa ja ovat vaativampia. Venyttelyllä voidaan saada hiki pintaan ja aineenvaihdunta liikkeelle samalla tavalla, kuin muullakin liikunnalla. Kokeile siis venyttelyä. Testaa miltä se tuntuu ja pohdi voisiko venyttely olla osa sinun arkeasi. Jokaiselle löytyy oma taso ja tyyli venytellä. Haasteen avulla löydät oman tapasi.
Haaste on heitetty. Otatko sen vastaan?
Lilian